Makrokuvaus, tai lähikuvaus, on muotoutunut itselleni erinomaiseksi keinoksi pysähtyä hetkeen. Siinä on osattava katsoa niin lähelle, että suuremmat huolet ja murheet unohtuvat. Itse tykkään pitää valokuvauksen mahdollisimman yksinkertaisena. Siksi en yleensä käytä myöskään makrokuvauksessa jalustaa tai lisävaloa. Toki se vaatii vakaata kättä ja useamman kuin kerran kuvista on tullut epätarkkoja käsien tärinän ja heilumisen takia. Haluan kuitenkin pitää kuvaamaan lähtemisen mahdollisimman matalan kynnyksen juttuna, joten olen opetellut pärjäämään pelkän kameran kanssa.

Lähikuvaus pysäyttää hetkeen

Kun lähden luontoon mukanani kamera ja makro-objektiivi, en oikeastaan koskaan tiedä etukäteen millaisia kuvia saan aikaiseksi. Makrokuvauksessa kiinnitän huomioni aina niihin luonnon pienimpiin yksityiskohtiin. Sellaisiin, jota yleensä ei oikeastaan edes kaiken kiireen keskellä ehdi huomata.

Tässä postauksessa esittelen kolme eri lähikuvaa luonnosta, jotka olen onnistunut ikuistamaan.

Ensimmäinen lähikuva on vuodelta 2016, kun olin vasta aloittanut makrokuvauksen maailmaan perehtymisen, onnistuin ottamaan kuvan koivunlehdellä oleilevista kirvoista.

Zoomailin kamerallani ympäriinsä kotipihassani. Kevään ensimmäiset koivunlehdet näyttivät houkuttelevan vaaleanvihreiltä. Zoomattuani riittävän lähelle, totesin lehdeltä löytyvän jotain muutakin. Ulos lähtiessäni en tiennyt, että päätyisin kuvaamaan kirvoja.

Kuvatessa kannattaa antaa mielensä vaeltaa täysin vapaana. Mikä ikinä kiinnittääkään huomion, kannattaa sitä tarkastella myös makro-objektiivin läpi. Itse olen kuvannut sammalta, sieniä, vesipisaroita, hämähäkkejä, muurahaisia. Makrokuvaus yleensä aiheuttaa itsessäni tarpeen laskeutua maan tasalle, ja hyvin usein saatankin löytyä makoilemasta pitkin pituuttani.

Luonnonihmeet lähikuvissa

Seuraava kuva on vuodelta 2019. Kukkaloistoa kuvatessani tajusin yhtäkkiä, että kukassahan on keltainen hämähäkki. En ollut koskaan nähnyt moista. Lisäksi hämähäkki oli onnistunut nappaamaan otteeseensa kärpäsen. En tiedä olisinko huomannut hämähäkkiä ilman, että zoomailin kamerallani narsissin pinnalle.

Viimeinen kuva on viime keväältä, kun lähdin vanhempieni kanssa metsäpalstalle tarkastamaan kuusen taimien kasvua. Otin tietenkin mukaan kameran ja makron. Tarkastelin maisemaa kameran linssin läpi ja näin varmasti aivan eri asioita kuin vanhempani.

Katseeni kiinnittyi muurahaiseen, joka seikkaili varvikossa. Aloin seurata muurahaista katseellani ja zoomailin sen menoa. Lopulta onnistuin saamaan siitä yhden lempikuvistani, vaikka kirkkaassa päivänvalossa en nähnytkään tarkasti onko kuvasta tulossa edes tarkka.

Makrokuvaus on ehdottomasti opettanut katsomaan maailmaa aivan eri tavalla. Pitää vain osata katsoa lähelleen ja voi nähdä monenlaista. Jos haluat nähdä enemmänkin luonnosta ottamiani lähikuvia, voit seurata minua Instagramissa elinaroivas tai Facebookissa Elina Roivas – Valokuvat.